Search
Close this search box.

Bitcoin ostaminen

Bitcoin ostaminen

Täällä kerromme sinulle tarkemmin, millainen prosessi on bitcoin ostaminen, mitä siinä pitää huomioida ja millaista on sijoittaminen bitcoiniin. Kerromme myös, millaisia ovat sijoitusalustat ja mistä voit hankkia bitcoineja niin sanotusti online. Tämän tietopaketin lukemisen jälkeen ymmärrät paremmin, milloin on hyvä hetki hankkia bitcoineja sekä miten ja miksi sen kurssia on seurattava säännöllisemmin kuin kerran vuodessa. Arvon heittelyn seuraaminen poikkeaa huomattavasti esimerkiksi osakesijoittamisesta. Hyvin usein ostaminen vaatii nopeita liikkeitä ja hetkessä elämistä.

Onnistunut bitcoin ostaminen

Ennen kuin edes käydään lävitse, miten varsinainen ostotapahtuma onnistuu, on muutamia seikkoja, jotka sinun aina huomioitava. Bitcoinin kuten muidenkin kryptovaluuttojen arvo heittelee huomattavasti jopa päivän aikana, ei missään vaiheessa ole aihetta panikointiin. Liian usein jokaisen arvonlaskun yhteydessä ajatellaan, että se on kryptovaluuttojen loppu, mutta niiden arvo nousee jokaisen laskun jälkeen enemmin tai myöhemmin.

Lisäksi sinun on muistettava se, että arvon laskiessa on varsin hyvä sauma ostaa bitcoinia. Kun arvo nousee, niin huomaat olevasi hiukan varakkaampi kuin aiemmin. Sijoittaminen on aina riski ja siksi sinun täytyykin pitää huolta siitä, että sijoitat vain sen verran kuin ylimääräiset varasi antavat siihen myöden.

Bitcoin ostaminen lyhyesti

Bitcoinien ostaminen on nykyään helppoa, sillä netistä voi löytää koko joukon erilaisia palveluita, joissa euroja voi muuttaa bitcoineiksi. Kryptovaluuttojen hankkiminen on pyritty tekemään helpoksi, jotta yhä useampi ihminen voisi lähteä mukaan kryptojen ihmeelliseen maailmaan.

Suomalaisille hyvävaihtoehto on Coinmotion, joka suomalaisten kehittäjien tekemän kryptopörssi. Käyttäjät voivat tehdä talletuksia kätevästi pankkikortilla tai -siirrolla. Jotta palveluun voi luoda oman tilin, käyttäjällä tulee olla käytössään verkkopankkitunnukset.

Verkosta on löydettävissä myös useita muita kaupankäyntialustoja, joita kannattaa vertailla keskenään. Vertailun avulla voi varmistaa sen, että löytää itselleen sopivan vaihtoehdon. Huomiota kannattaa kiinnittää esimerkiksi palvelun kuluihin, millä maksutavoilla bitcoineja voi ostaa sekä tietoturvallisuuteen.

Osta bitcoineja kaupankäyntialustalta

Jos olet aloitteleva kryptosijoittaja, sinun on oltava tarkkana sen suhteen, mistä bitcoinit ostat. Tärkeintä on hankkia niitä riittävän turvallisen ja helppokäyttöisen kaupankäyntialustan kautta, jossa voit myös säilyttää ostettua valuuttaa jonkin aikaa. Mikäli kuitenkin hankittu määrä on kohtuullisen suuri, on järkevää miettiä bitcoinlompakon hankkimista. Niitäkin on useita vaihtoehtoja sen mukaan, millaisesta käytöstä on kysymys.

On lisäksi kaksi tapaa, miten voi hankkia tätä valuuttaa eli osta bitcoineja tai louhi niitä. Tosin louhiminen ei enää tänä päivänä ole niin tuottoisaa kuin se oli joskus alkuaikoina. Silloin pystyi rikastumaan louhinnalla, mutta nyt niiden määrä on käynyt niin vähiin, että helpompi tapa on ostaminen.

bitcoin-valuutta

Bitcoinin ominaisuuksien tunnistaminen

Ennen kuin bitcoin ostaminen on järkevää tehdä, on tutustuttava sen ominaisuuksiin tarkemmin ja samalla mietittävä, onko se juuri sellainen valuutta, mihin haluaa sijoittaa. Hyvin olennaista sijoittamisessa onkin se, mikä on valuutan käyttötarkoitus eli onko se hyödyllinen jatkoa ajatellen.

Bitcoinin käyttötarkoitus

Bitcoinin käyttötarkoitus

Käyttötarkoitus kertoo sinulle tarkemmin sen, onko valuutta hyödyllinen vai ei. Mihin sitä käytetään ja johtaako se myös kysyntään tulevaisuudessa. Bitcoin on ensimmäinen valuutta, joten sitä käytetään myös vaihdannan välineenä.

Tekniset ominaisuudet

Tekniset ominaisuudet

Ennen kuin bitcoin ostaminen on järkevää, on hyvä myös miettiä sen teknisiä ominaisuuksia. Vaikka se saattaa kuulostaa kaukaa haetulta, sen kautta voi myös arvioida tulevaisuutta vähän pidemmälle. Tekniset ominaisuudet kehittyvät vähitellen ja siksi onkin mielenkiintoista tietää, onko valuutan takana olevalla tiimillä millaisia ajatuksia sekä tavoitteita valuutan kehittämiseen sekä varsinkin sen transaktioiden nopeuttamiseksi. Jos sinusta tuntuu, että se kykenee mukautumaan haasteisiin, osta bitcoineja hyvillä mielin. Vahva tiimi taustalla kertoo siitä, että valuuttaa kehitetään edelleen.

Sopivat markkinat

Sopivat markkinat

Ostamiselle pitää olla myös sopivat markkinat ja oikein ajoitettu ostamisen hetki. Kun arvo on alimmillaan, bitcoineja kannattaa ostaa eikä odottaa sitä hetkeä, mihin suuntaan arvo kehittyy. Siksi sen arvoa on seurattava säännöllisesti, jotta oppii ymmärtämään sen muutoksia sekä ostamisen oikea-aikaisuutta.

Ostamisessa huomioitavia asioita

Itse ostaminen on yhtä helppoa ja prosessina varsin yksinkertainen, joten se ei juurikaan poikkea tavallisen verkkopankin käyttämisestä. Se on kuitenkin muistettava, että bitcoineilla on käyty kauppaa vasta reilu 10 vuotta. Markkinat ovat suhteellisen nuoret verrattuna muuhun sijoittamiseen. Tämä tarkoittaa, että volatiliteetti on korkea ja myös riski sijoittamisessa sen mukainen. Kurssi heilahtelee jopa vuorokauden aikana kymmeniä prosentteja.

Tästä johtuen aiemmin mainittu panikointi on syytä jättää syrjään jo heti alkuvaiheessa ja siksi tutustua mahdollisimman tarkasti sijoitettavaan valuuttaan. Menestyvältä bitcoinsijoittajalta vaaditaan rautaisia hermoja eikä jokaista arvon alenemista kannattaa hätkähtää vaan miettiä sijoitusta hiukan pidemmällä tähtäimellä. Sijoitusta ei ole järkevää ainakaan myydä tappiolla vaan mieluummin odottaa sopivaa myynnin hetkeä.

Bitcoinin ostamisen prosessi

Bitcoinin ostamisen prosessi käytännössä

Kuten sanottu, bitcoin ostaminen on varsin helppo prosessi, mutta sitä ennen sinun pitää tutustua tarkasti eri kaupankäyntialustoihin sekä niiden mahdollisiin hinnoitteluihin. Listasimme ostamisen eri tehtävät oheen.

Bitcoin lompakko

Kaupankäyntialustalta voit ostaa bitcoineja ilman, että sinulla on heti oma lompakko kryptovaluutalle. Lompakkoihin on myös järkevää etukäteen perehtyä sen mukaan, millainen sijoitus bitcoin sinulle on. Säästätkö niitä pidemmän aikaa vai onko sinulla tarkoitus käydä kauppaa usein. Nämä yksityiskohdat ratkaisevat sen, millainen lompakko sinulle parhaiten sopii.

Jos aiot hankkia bitcoinisi automaatilta, sinulla on oltava lompakko jo ennen ensimmäistä ostohetkeä, koska muuten ostaminen ei onnistu. Itse lompakko on pitkä monimutkainen koodi eli salausavain, koska sinun on kyettävä matemaattisesti todistamaan se, että juuri sinä olet kyseisen bitcoin summan omistaja sekä sinulla on pääsy tähän nimenomaiseen koodiin. Lompakosta on hyötyä silloin, jos sinulla on bitcoineja isompia määriä.

Bitcoin ostaminen automaatista

Suomessa on reilu 10 bittimaattia, josta kryptovaluutan ostaminen ja myyminen onnistuu kätevästi äsken mainitun bitcoin lompakon avulla. Myös automaattia käyttäessäsi on tehtävä tunnistautuminen. Bittimaatit toimivat seuraavasti:

Bitcoinien ostaminen automaatista

Kolme eri tapaa ostaa bitcoineja

Olemme jo esitelleet sinulle kaksi eri tapaa ostaa bitcoineja ja ne ovat molemmat suhteellisen turvallisia tapoja. Kauppapaikalla voit ostaa niitä hankkimatta bitcoin lompakkoa, mutta automaatilla sinulla se on oltava. Kolmas mahdollisuus on ostaa niitä käyttämällä vertaisverkkoa eli P2P-kauppapaikkaa. Vertaisverkkoa on hyvä vaihtoehto silloin, jos haluat ostaa virtuaalivaluuttaa joltakin ystävältä tai tutulta henkilöltä.

Vertaisverkon kautta tapahtuva ostaminen on nimetöntä, sillä ostaja sekä myyjä tapaavat täysin nimettömästi. Bitcoin ostaminen on silloinkin yhtä helppoa, mutta sinun pitää muistaa, että myyjä päättää silloin hinnan. Normaalisti hinta muodostuu markkinoilla ja vaihtelee jonkin verran kauppapaikoilla. Päivän hinta muodostuu kauppapaikkojen painotetusta keskiarvosta.

Vertaisverkossa teet kauppaa siis kauppaa joko ystäväsi kanssa tai täysin vieraan ihmisen kanssa. Tämäkin on täysin sallittu vaihtoehto ja kiehtoo hyvin monia ostajia. Tosin se ei ehkä ole paras mahdollinen vaihtoehto täysin aloittelijalle.

Bitcoinin hintakehitys selittyy

Bitcoin on kryptovaluutoista vanhin ja siksi se myös on menestynein ja suurin, mutta silläkin on tietysti haastajansa. Kun kyseessä on täysin digitaalinen valuutta, sen arvo määräytyy aina sen mukaan, mikä on kysyntä ja tarjonta. Jos tarjontaa on vähän ja kysyntä on kova, niin hinta nousee ja laskee päinvastaisessa tilanteessa.

Sen arvo määräytyy avoimilla markkinoilla, koska sitä ei valvo mikään virasto tai muukaan taho. Se, että bitcoinin hintakehitys vaihdellut näiden reilun kymmenen vuoden aikana huomattavasti, on paljon kiinni siitä, miten markkinat reagoivat erilaisiin tapahtumiin kuten verkkohyökkäyksiin tai twiitteihin. Vaikutukset ovat hyvin arvaamattomia ja silloin hinta voi joko nousta nopeasti tai kurssi pudota kuten vuonna 2016.

Kurssivaihteluihin vaikuttaa myös se, että markkinat ovat suhteellisen pienet, vaikka ne ovat vuosien myötä huomattavasti kasvaneetkin. Silti jopa yksi toimija voi vaikuttaa siihen, onko bitcoin ostaminen kannattavaa vai ei. Sitä mukaa kuin markkinat sen osalta kasvavat tulevaisuudessa, myös kurssikehityksestä tulee tasaisempaa. Siksi bitcoinin on yleistyttävä huomattavasti maksuvälineenä.

Bitcoin ostaminen ja siihen vaikuttavat tekijät

Bitcoin ostaminen ja siihen vaikuttavat tekijät

Bitcoin arvoon vaikuttaa useampi tekijä ja mitä paremmin ne tuntee, sitä helpompi on seurata markkinoita ja valita sopiva hetki ostamiselle. Seuraavat seikat vaikuttavat sen hintaan:

Haasteet ja bitcoin ostaminen

Kaikilla virtuaalivaluutoilla on omat haasteensa ja niin myös bitcoinilla. Ostamisessa ja sijoittamisessa on tärkeää yrittää ymmärtää täydellisesti se, millaisesta valuutasta on kysymys. Haastetta ymmärtämiseen tuo moni asia:

Golden bitcoin coin. Cryptocurrency and computer keyboard.

Bitcoin ostaminen ja mitä siinä tulee ottaa huomioon?

Bitcoin ostaminen kiinnostaa nykyään yhä suurempaa osaa ihmisiä. Aloittelijoille kryptomaailma saattaa vaikuttaa sekavalta, sillä se sisältää paljon erilaisia käsitteitä ja termejä. Lisäksi kryptovaluuttoja on tällä hetkellä useita tuhansia, joista suurin osa osoittautuu arvottamaksi ajan saatossa.

Tältä osin bitcoin on hyvä vaihtoehto kaikille niille, jotka ovat vasta aloittamassa kryptovaluuttojen hankintaa.

Bitcoinien ostaminen ja myyminen vaatii kylmähermoisuutta ja kärsivällisyyttä. Sen arvo vaihtelee todella paljon, joten kyseessä on korkean volatiliteettiin sijoittamista. Vaikka bitcoinien ostaminen sisältää paljon riskejä, siihen liittyy myös mahdollisuuksia. Monet sijoittavat ovatkin tehneet sen avulla mittavia voittoja.

Yksi tapa hankkia bitcoineja on alkaa louhimaan niitä. Silloin käyttäjä voi osallistua uusien lohkojen luomiseen, mistä palkkana saa bitcoineja. Käytännössä louhinta tapahtuu siten, että tietokone laitetaan laskemaan laskutoimituksia, joiden avulla osallistutaan lohkoketjun toimintaan. Jokainen louhintaan osallistuva käyttäjä toimii täten ikään kuin pankkiirina, joka hoitaa valuutan siirtoihin tapahtuvia tilisiirtoja.

Bitcoinien ostaminen Suomessa

Suomalaiset voivat ostaa bitcoineja lukuisista eri kauppapaikoista. Tunnetuimpia palveluita ovat muun muassa Coinmotion, Binance ja Coinbase. Käyttäjillä on paljon erilaisia vaihtoehtoja, ja jokaiseen kaupankäyntialustaan kuuluu hyviä ja huonoja puolia. Muista siis tehdä vertailua niiden välillä, jotta löytäisit itsellesi parhaan mahdollisen vaihtoehdon.

Koska bitcoin on kasvanut merkittäväksi kryptovaluutaksi, sitä on helppo ostaa fiat-rahalla. Tämä tietysti helpottaa sen ostamista huomattavasti. Mikäli olet kiinnostunut ostamaan jotain pienempiä kryptoja, niitä ei välttämättä voi ostaa suoraan eurolla. Bitcoineilla voi sen sijaan ostaa lähes kaikkia kryptovaluuttoja erilaisilta kauppapaikoilta.

On tärkeää huomata, että yksi bitcoin jakaantuu 100 000 000 satoshiin, joka on bitcoinia pienempi rahayksikkö. Tämä mahdollistaa sen, että bitcoinien omistajaksi voi päästä myös pienillä rahasummilla.

Erilaisia tapoja ostaa bitcoineja

Bitcoineja voi ostaa monella eri tapaa. Kaikkia niitä yhdistää kuitenkin se, että ostaminen tapahtuu verkon välityksellä. Tämä johtuu tietysti siitä tosiasiasta, että bitcoin on digitaalinen valuutta. Esimerkiksi euroja voi omistaa myös fyysisesti setelien ja kolikkojen muodossa, mutta kryptovaluutat ovat olemassa vain digitaalisesti.

Nykyään bitcoineja voi ostaa myös PayPalista, mutta niitä ei voi kotiuttaa omalle pankkitilille euroina, mikäli niin haluaa. Sen sijaan voit siirtää rahat jollekin kaupankäyntialustalle, joka tukee Paylia talletuksissa. Tämän jälkeen bitcoinit voi vaihtaa euroiksi ja siirtää omalle pankkitilille.

Perinteinen tapa bitcoinien hankintaan on myös louhinta. Viime aikoina louhiminen on muuttunut siten, ettei bitcoinien louhinta ole enää välttämättä järkevää varsinkaan yksityisten ihmisten toimesta. Heidän sijaan louhinnasta vastaavat suuremmat toimijat, kuten yritykset ja muut vastaavat.

Louhiminen on erittäin kilpailtua nykyään, mikä on tehnyt kotitekoisen louhinnan kannattamattomaksi. Tilanne on täten muuttunut paljon siitä, mitä se oli vielä 2010-luvun alkupuolella. Näytönohjainten avulla tehtävä louhiminen ei ole enää riittävän tehokasta, jotta sillä voisi pärjätä markkinoilla.

Bitcoineihin voi sijoittaa myös epäsuorasti siten, että ostaa sellaisen yrityksen osakkeita, joka käyttää bitcoiniin liittyvää teknologiaa tavalla tai toisella. Tällöinhän sijoituksen arvo lähtee todennäköisesti nousuun, mikäli bitcoinin arvo itsessään nousee. Se nimittäin tarkoittaa sitä, että ihmisten luotto kryptovaluuttaan on yleisesti nousussa.

Bitcoin ostaminen – hanki niitä Nordnetistä

Nordnet on monelle suomalaiselle tuttu osakkeiden kauppapaikka, joka on keskittynyt toiminnassaan nimenomaan Pohjoismaihin. Kyseessä on yksi ensimmäisiä yrityksiä, joka alkoi tarjoamaan sijoituspalveluja netissä pohjoismaalaisille.

Nykyään käyttäjät voivat ostaa myös bitcoineja kauppapaikan kautta. On kuitenkin tärkeää huomata, ettei palvelusta voi ostaa kryptoja suoraan esimerkiksi oman lompakon kautta. Sen sijaan palvelu perustuu niin sanottuihin tracker-sertifikaatteihin. Tällöin bitcoineja ostetaan palveluiden kautta, jotka seuraavat bitcoinin arvoja reaaliajassa mahdollisimman tarkasti.

Suomalaisten kannalta Nordnetissä hyvää on se, että kryptojen vaihtamiseen liittyvät tiedot välitetään suoraan verottajalle. Tällöin käyttäjän itse ei tarvitse huolehtia kryptoihin liittyvistä veroista, vaan ne hoidetaan hänen puolestaan. Mikäli hankit bitcoineja Nordnetin kautta, muista kuitenkin tarkistaa esitäytetty veroilmoitus kerran vuodessa ja korjata mahdollisimmat epäkohdat.

Nordnetiä voi käyttää helposti myös mobiililaitteilla, sillä alusta on julkaissut oman sovelluksen älylaitteille. Sen voi ladata sekä Android- että iOS-käyttöjärjestelmällä varattuihin mobiililaitteisiin. Toki kauppapaikkaa voi käyttää myös suoraan verkkoselaimella, mutta oma applikaatio on käytettävyyden kannalta aina parempi.

Nordnetistä voi ostaa bitcoinin lisäksi seuraavanlaisia kryptoja: Ethereum, Cardano, Solana, Polkadot ja Litecoin.

Bitcoinin vaihtoarvo

Bitcoinin arvo vaihtelee suuresti, mikä on tuttua kaikkien kryptovaluuttojen kohdalla. Tämä johtuu pitkälti siitä, ettei kryptoja hallinnoida minkään yksittäisen instituution kautta. Lisäksi kyseessä on vieläkin kohtalaisen uusi keksintö, jonka ympärillä tulemme näkemään vielä paljon erilaisia vaiheita.

Koska bitcoinin volatiliteetti on korkea, sen arvon muutoksia on syytä seurata tarkasti. Jokainen sijoittaja on tietysti kiinnostunut ostamaan bitcoineja silloin, kun sen arvo on mahdollisimman alhainen. Tällöin avautuu mahdollisuus tehdä voittoja bitcoiniin sijoittamalla.

Verkosta on löydettävissä useita eri sivustoja, joissa voi seurata bitcoinin markkina-arvoa reaaliajassa. Myös älypuhelimeen on saatavilla sovelluksia, jotka mahdollistavat kurssien seuraamisen. Monet palvelut tarjoavat myös erilaisia ominaisuuksia, jotka voivat helpottaa arvon muuttumista.

Bitcoinin arvo on ollut parhaimmillaan jopa 60 000 euroa, mutta viime aikoina sen vaihtoarvo on pyörinyt 20 000 euron tuntumassa. Erot ovat suuria, kuten kaikki varmasti huomaavat. Viime romahdukseen oli syynä pitkälti koronan aiheuttamat ongelmat taloudessa, inflaatio sekä Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaa vastaan.

Vaikka bitcoinin kehittämisen yksi perimmäisiä syitä oli se, että valuutta pyrittiin saamaan vakaaksi riippumatta reaalimaailman tilanteista, siinä ei ole ainakaan vielä onnistuttu. Tilanne on tällä hetkellä lähes päinvastoin, mutta kaikki voi toki muuttua tulevaisuudessa.

Oikean tiedon löytäminen

Vaikka bitcoin ostaminen on hyvin yksinkertaista, voi olla vaikea ymmärtää kaikkea tietoa, mitä siitä on tarjolla. Jokaisen sijoittajan on kyettävä kaikesta tiedon tulvasta minimoimaan riskit ja aidosti ymmärtää se, mikä on tärkeää informaatiota. Kommentteja on netissä paljon ja niistä on suodatettava varsin kriittisesti kaikki tarpeellinen.

Se, mihin ei olla fiat-valuuttojen kohdalla totuttu lainkaan, on virtuaalivaluuttojen markkinoilla oleva ilmiö nimeltä pump and dump. Se tarkoittaa, että jokin taho laittaa informaation siitä, miten erinomainen valuutta on. Samaan aikaan hän tekee ostoja, jolloin bitcoin ostaminen kääntyy nousuun. Samalla moni muukin sijoittaja tarttuu tähän täkyyn ja nousu kiihtyy siihen asti, kunnes aloittaja myy omistuksensa sekä kaikki kääntyy laskuun. Se on yksi ominaisuus, mikä on syntynyt nimenomaan virtuaalivaluuttojen aikana.

Bitcoinin käyttötarkoitus

Ostamisen ja säilyttämisen haasteet

Vaikka bitcoin ostaminen on sinällään helppoa, voi haasteita löytyä niiden säilyttämisestä. Jonkin verran on uutisoitu siitä, että lompakoita on hakkeroitu ja varkaiden käsiin on päätynyt melkoisia määriä valuuttaa. Näiden saaminen takaisin on ollut haasteellista ja siksi varhaisessa vaiheessa bitcoineja pidettiin jopa epäluotettavina kummajaisina. Nyttemmin turva-asiat ovat huomattavasti parantuneet ja lompakot sekä kaupankäyntialustat ovat muuttuneet entistä turvallisemmiksi eikä hakkerointi ole enää välttämättä niin helppoa.

Myös käyttäjille saattaa tulla virheitä siinä vaiheessa, kun hän lähettää valuuttaa toiseen osoitteeseen. Hän saattaa kirjoittaa osoitteen väärin, jolloin sen jälkeen ei omia varojaan saa millään tavalla takaisin. Tämä ei oikeastaan ole mikään virhe vaan enemmänkin ominaisuus, koska bitcoin ja muut valuutat pyritään pitämään mahdollisimman anonyymeinä ja jäljittämättöminä ainakin osin.

Bitcoin ostaminen kaupankäyntialustalla

Bitcoin ostaminen kaupankäyntialustalla

Jos olet vasta-alkaja virtuaalivaluuttojen sijoittamisessa, osta bitcoineja jonkin tunnetun ja vakaan kaupankäyntialustan kautta. Vanhimmat sekä tunnetuimmat alustat ovat kiinnittäneet paljon huomiota siihen, että kaupankäynti on turvallista sekä vakaata. Erilaisia alustoja on paljon ja listasimme oheen, mitä asioita on hyvä huomioida sitä valitessa.

Vastuullinen sijoittaminen ja bitcoin ostaminen

Vastuullinen sijoittaminen on yksi tärkeimmistä asioista muistaa silloin, kun on ajatuksena bitcoin ostaminen. Aluksi on mahdollisimman tarkkaan ymmärrettävä se, millaisesta sijoituskohteesta on kysymys eikä mielellään sijoita samana päivänä suuria summia vaan tehdä sijoituksia useampana päivänä peräkkäin. Lisäksi sijoituskohteen epävakaus tuo haasteita.

Epävakaa sijoituskohde

Epävakaa sijoituskohde

Mainitsimme jo aiemmin, että missään tilanteessa ei saa panikoitua ja siksi bitcoin ostaminen on harkittava tarkoin. Mitä tarkemmin tunnet ja tiedät sijoituskohteesi, sitä helpompi sinun on seurata kohteen kehittymistä sekä päättää ostoista tai myynneistä järkevästi. Jokaisesta kryptovaluutasta on olemassa white paper, jossa valuutasta kerrotaan tarkemmin. Niissä myös yleensä kerrotaan, miten valuuttaa tai sen teknisiä ominaisuuksia aiotaan kehittää. Onkin hyvä idea tutustua siihen tarkemmin.

Vastuullisuus sijoittamisessa

Vastuullisuus sijoittamisessa

Sijoittamisessa on aina muistettava vastuullisuus. Epävakaana ja runsaita vaihteluja sisältävänä valuuttana se voi jonakin päivänä tuoda suuret voitot ja seuraavana päivänä menetys voi olla vielä suurempi. Bitcoinin kanssa on pidettävä maltti eikä välttämättä heti rynnättävä ostamaan tai myymään vaan on kyettävä pysähtyä miettimään myös seurauksia tarkemmin.

Sijoituksen seuraaminen

Sijoituksen seuraaminen

Kun bitcoin ostaminen on tehty, et voi jättää sijoitusta esimerkiksi vuodeksi oman onnensa nojaan vaan sinun on seurattava sijoituksesi liikkeitä aktiivisesti. Samalla opit huomattavan paljon markkinoiden liikkeistä, milloin on hyvä aika ostaa tai myydä. Mihin tahansa kryptovaluuttaan sijoittaminen vaatii sen, että sinulla pitää olla intoa seurata sen muutoksia.

Hallittu sijoittaminen

Hallittu sijoittaminen

Bitcoinien sijoittamisessa pätee vanha kunnon ohje siihen, että sijoittaminen tulee olla hallittua. Voit sijoittaa vain sen verran, mihin sinulla on varaa. Sijoittaminen on aina riski ja siksi sen ylimitoittaminen suurien voittojen toivossa on aina riskin yliarviointia. Vaikka sijoitus ja ostaminen saattaa tuntua houkuttavalta sekä suurista voitoista haaveilu nautinnolliselta, on aina oltava tarkkana, paljonko oikeasti on sijoitettavaa rahaa siten, että muu talous ei kärsi.

Bitcoin ostaminen ja sen käyttäminen

Ennen kuin bitcoin ostaminen realisoituu, on myös hyvä miettiä tarkemmin, onko sinulla tarvetta käyttää sitä myös maksuvälineenä. Pelkkä sijoittaminenkin on mielekästä, mutta bitcoin maksupaikat ovat lisääntynet huomattavasti viimeisten vuosien aikana. Netissä on jo reilusti kauppapaikkoja, josta voi tehdä joko palveluiden tai tuotteiden hankintoja. Lisäksi varsinkin eteläisessä Suomessa voi jo isommissa päivittäistavarakaupoissa maksaa virtuaalivaluutalla.

Muutama ravintolakin pääkaupunkiseudulla hyväksyy bitcoinit, autoja voi vuokrata, huollattaa puhelinta, ostaa kellon tai kameran, joten vaihtoehtoja on laidasta laitaan. Lisäksi yritykset toimivat eri puolilla maatamme, joten se ei enää ole pelkästään pääkaupunkiseudulla asuvien ilo. Joissakin maissa on mahdollista tehdä asuntokauppaa bitcoineilla ja yhä edelleen erilaiset kohteet tulevat lisääntymään. Kun käyttöä ja käyttökohteita tulee entistä enemmän, myös bitcoinin ja muiden virtuaalivaluuttojen arvo pysyy vakaampana eikä heittele enää niin paljon.

Harkintaan bitcoinin ostaminen

Ostaminen on tullut yhä suositummaksi, mutta silti suomalaisista vielä yllättävän harvalla on kryptovaluuttaa. Syynä tähän on se, että niitä pidetään vielä jokseenkin mystisinä sekä toisaalta pelottavina. Kaikesta huolimatta eksaktia tietoa niistä on paljon saatavissa, joten niihin on helppo tutustua tarkemmin. Vaikka sanotaankin, että tieto lisää tuskaa, niin näiden kohdalla tiedon lisääminen helpottaa ostamispäätöksen tekemistä.

Jos pitää mielessä myös sen, että bitcoinin ostaminen ei välttämättä heti tarkoita rikastumista ja asettaa itselleen hyvin konkreettiset tavoitteet, voi myös onnistua saamaan sijoituksesta jonkinlaisen voiton. Kaikki on täysin kiinni siitä, miten bitcoinien arvo kehittyy sen jälkeen, kun ostonsa on tehnyt. Kukaan ei pysty täysin ennustamaan arvon kehityskaarta, koska se riippuu niin monesta tekijästä. Arviot ovat arvioita ja niihin ei pidä sokeasti luottaa.

bitcoinien ostaminen

Yleisiä ohjeita bitcoinin sijoittajille

Bitcoinien sijoittamisessa kannattaa huomioida muutamia asioita. Ensinnäkin on tärkeää vertailla eri kauppapaikkoja ja palveluita, jotta löytäisi omaan tarpeeseen sopivan vaihtoehdon. Siirtokulut ja muut kustannukset vaihtelevat paljon eri alustoilla, joten niitä on hyvä vertailla varsinkin silloin, jos on isolla rahalla liikenteessä.

Toiseksi on hyvä tarkistaa se, minkälaisia maksupalveluita kaupankäyntialusta tukee. Jos olet aloittelija, silloin kannattaa suosia sellaisia kryptopörssejä, joissa bitcoineja voi ostaa suoraan esimerkiksi pankkikortin tai verkkopankin kautta. Jatkossa kannattaa tietysti hommata oma kryptolompakko, jolloin käytettävissä on suurempi määrä erilaisia palveluita.

Jokaisen sijoittajan kannattaa pohtia myös sitä, haluaako kenties hankkia jotain muita kryptoja kuin pelkästään bitcoinia. Tuettujen kryptojen lukumäärä vaihtelee paljon eri alustoilla, joten niitäkin kannattaa vertailla.

Tietoturvallisuus on yksi tärkeimpiä asioita bitcoinin kohdalla. Mikäli joudut tietomurron kohteeksi, bitcoinien takaisin saaminen on mahdotonta. Tämä johtuu siitä, että niitä voidaan siirtää anonyymisti verkon kautta toisiin kryptolompakoihin.

Monet kryptomarkkinoilla toimivat palvelut ja kehitysalustat ovat joutuneet verkkohyökkäysten kohteeksi. Pahimmillaan tilanne on johtanut siihen, että valtava määrä kryptoja on hävinnyt vääriin käsiin. Tietoturvasta huolehtiminen onkin erittäin tärkeää, eikä sitä voi alleviivata liikaa.

Bitcoin ostaminen raha-automaateista

Kaikki on käyttänyt joskus raha-automaattia, josta voi nostaa käteistä omalta pankkitililtä. Vaikka nykyään käteisen käyttäminen on rajussa laskussa, ovat pankkiautomaatit tärkeä osa rahaan liittyviä palveluita. Viime aikoina on kehitetty myös sellaisia automaatteja, joissa käyttäjät voivat ostaa ja myydä bitcoineja sen kautta.

Kryptoautomaatit ovat toki harvinaisia, mutta niihinkin on mahdollista törmätä eri yhteyksissä. Käytännössä ne toimivat samalla tavalla kuin pankkien vastaavat automaatit. Tunnistautuminen tapahtuu yleensä verkkopankin ja QR-koodin avulla, jolloin saa yhteyden omaan kryptolompakkoon. Tämän jälkeen voi ostaa bitcoineja käteisellä, mikä on erittäin kätevää kaikille asiasta kiinnostuneille.

Bitcoin-automaatteja on erilaisia, ja osasta niistä voi myös nostaa rahaa. Tällöin käyttäjän on myytävä bitcoineja, jotka voidaan vaihtaa fiat-rahaksi hetkessä. Kun käyttäjä on varmistanut myynnin, automaatti antaa hänelle seteleitä myyntihinnan verran.

Suomessa bitcoin-automaatteja voi löytää suurimmista kaupungeista. Yleensä ne ovat sijoitettu ostoskeskuksiin tai muihin vastaaviin tiloihin. Onkin jännä nähdä, kuinka yleisiksi ne tulevat vielä tulevaisuudessa.

Bitcoin ostaminen ja säilytys

Kun bitcoin ostaminen on tehty, seuraavaksi on aika huolehtia tietoturvasta. Jokaisen ostajan kannalta on tärkeää ottaa selvää siitä, miten kryptoja kannattaa säilyttää. Helpoin tapa on käyttää niin sanottua kuumaa lompakkoa, jolloin bitcoinit pysyvät tallessa esimerkiksi Binancen järjestelmissä. Monet pitävät tätä kuitenkin tietoturvan kannalta ongelmallisena, sillä käyttäjän varat ovat tällöin ulkopuolisen yrityksen hallinnassa.

Jos lähdet liikkeelle suurella rahalla tai omistat jo ennestään bitcoineja, silloin kylmä lompakko on parempi vaihtoehto. Se tarkoittaa sellaista tapaa säilyttää bitcoineja, jossa ne ovat turvassa USB-tikun kaltaisessa laitteessa. Käyttäjällä on silloin bitcoinit fyysisesti tallessa, mikä parantaa tietoturvaa huomattavasti.

Bitcoin ostaminen ja verotus

Kryptovaluutat ovat verotuksen alaisia silloin, jos niillä onnistuu tekemään voittoa. Tämän takia jokaisen tulee ilmoittaa niiden avulla saadut voitot verottajalle. Mikäli teet sijoituksia kauppapaikkojen kautta, ne tallettavat kaikki talletukset ja kotiutukset omaan palveluunsa.

Bitcoineilla tehtäviä voittoja ei tarvitse kuitenkaan ilmoittaa verottajalle, mikäli et palauta niitä omalle pankkitilille. Tämä on sinänsä hyvä asia sijoittajien kannalta, sillä niin kauan kuin bitcoinit ovat omassa lompakossa, niistä ei tarvitse tehdä ilmoitusta verottajalle.

bitcoinin kuvake

Bitcoin ostaminen – säilytä bitcoineja lompakossa

Jos olet lähdössä tosissaan sijoittamaan bitcoineihin, silloin on hyvä hankkia oma kryptolompakko. Kun olet valitsemassa sopivaa lompakkoa, huomiota kannattaa kiinnittää hintatasoon, eri kauppapaikkojen tukeen sekä tietysti tietoturvallisuuteen.

Perinteisesti kryptolompakossa pidetään sellaisia varoja, joita käyttäjä ei ole aktiivisesti käyttämässä. Mikäli taas teet paljon transaktioita, voit pitää osaa varoista jonkin kauppapaikan järjestelmässä. Säilyttämällä osan varoista omassa lompakosta voit suojautua mahdollisilta verkkohyökkäyksiltä, jotka kohdistetaan kaupankäyntialustoihin.

Jokaisella bitcoin lompakolla on sekä julkinen että yksityinen osoite. Julkista avainta käytetään valuutan siirtoihin, jolloin käyttäjän ostaessa bitcoineja ne ohjautuvat oikeaan paikkaan. Yksityinen avain on taas todiste lompakon omistajuudesta. Se on erittäin tärkeä pitää salassa ulkopuolisilta, sillä muutoin vaarana on menettää omistamansa bitcoinit.

Pörssissä tai sovelluksessa säilyttäminen

Kryptopörssien ja nettilompakoiden lisäksi käyttäjät voivat säilyttää kryptoja tietokonesovelluksen avulla. Silloin sinun tulee ladata pöytäkoneeseen tai kannettavaan sovellus, jonka avulla bitcoineja voi säilyttää. Tämä on tietoturvan kannalta hieman parempi vaihtoehto kuin kaupankäyntialustat, sillä tietomurrot ovat tällöin harvinaisempia.

Myös mobiililaitteille on mahdollista saada oma sovellus lompakkoa varten. Ne sopivat erityisesti niille, jotka tekevät kauppaa kryptoilla aktiivisesti. Koska älypuhelin kantautuu helposti mukana, kauppaa voi tehdä missä vain.

Paperilompakko on vaihtoehto niille, jotka haluavat maksimoida tietoturvan, mutta eivät halua ostaa kallista laitetta sitä varten. Tällöin kryptolompakko ei ole verkossa, mikä tekee siitä erittäin turvallisen vaihtoehdon. Julkinen ja yksityinen avain on tallessa paperilla, jolloin se kannattaa säilyttää turvallisessa paikassa.

Esimerkiksi tällaisissa palveluissa voit säilyttää bitcoineja:

Mikä on Bitcoin?

Bitcoin on varmasti nimi, jonka kaikki ovat jo kuulleet esimerkiksi uutisten kautta. Kyseessä on kenties tunnetuin ja käytetyin kryptovaluutta, joka on ollut markkinoilla jo vuodesta 2009 lähtien. Nykyään se on suosituin krypto ihmisten keskuudessa ympäri maailman.

Kuten kryptovaluutat ylipäätään, bitcoin on puhtaasti digitaalinen valuutta. Lisäksi yksi sen tärkeä ominaisuus on se, että kyseessä on niin sanottu hajautettu valuutta. Tällöin se tarkoittaa sitä, että sen toiminta ei perustu johonkin yksittäiseen toimijaan. Kaikki rahansiirrot käsitellään vertaisverkon kautta, mikä parantaa sen tietoturvaa.

Bitcoinin käyttötarkoitus

Bitcoinin historia pähkinänkuoressa

Bitcoinin historia alkaa vuodesta 2008, jolloin Satoshi Nakamoto -nimimerkillä varustettu henkilö toi sen julkisuuteen. Varsinainen kaupankäynti valuutalla alkoi seuraavana vuonna, jolloin ihmiset pystyivät ostamaan ja myymään bitcoineja. Tällöin luotiin ensimmäinen lohko, joka tunnetaan nimellä Genesis.

Ensimmäiset ostot tavallisista tuotteista bitcoineilla tehtiin vuonna 2010, kun eräs amerikkalainen ohjelmistokehittäjä osti bitcoinien avulla pitsaa. Yhden pitsan hinnaksi tuli tällöin 5 000 bitcoinia, joten nykykurssin hinnalla pitsalle tulisi melkoisesti hintaa.

Kehittäjän alkuperäinen tavoite oli luoda sellainen digitaalinen valuutta, joka olisi vapaa keskuspankkien ja muiden yksittäisten instituutioiden valvonnasta. Juuri tämän takia se käyttää hyväkseen lohkoketjuteknologiaa sekä hajautettuja verkkoja.Myöhemmin Sakashi Nakamoto julkaisi bitcoinin lähdekoodin avoimena, mikä mahdollisti muiden kehittäjien mukaan tulon.

Bitcoinin suosio alkoi kasvamaan nopeasti 2010-luvun alussa. Tämä huomioitiin myös valtioiden toimesta. Myöhemmin tämä on johtanut siihen, että myös valtiot ovat alkaneet kehittämään omia kryptoprojekteja.

Miten bitcoineja voi käyttää?

Bitcoineja voi nykyään käyttää hyvin monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Voit treidata niitä muihin kryptokolikoihin, mikäli niin haluat. Tämä onkin erittäin yleistä ja yksi suurimpia syitä, miksi monet ostavat juuri bitcoineja.

Kryptovaluuttoja voi käyttää myös sijoittamiseen. Todella monet ostavatkin bitcoineja juuri sijoittamismielessä. Koska bitcoinin arvo vaihtelee paljon, se mahdollistaa niiden ostamisen edullisesti ja myymisen silloin, kun eletään härkämarkkinoiden aikaa.

Nykyään on mahdollista myös ostaa erilaisia tuotteita bitcoinien avulla. Yhä useampi verkkokauppa on alkanut tukemaan myös bitcoineja ja muita kryptovaluuttoja. Tällöin niitä voi käyttää ostamiseen netissä normaalin rahan tapaan.

Bitcoinien sääntely

Bitcoin on ollut perinteisesti kaikenlaisen sääntelyn ulkopuolella. Juuri tämä oli yksi tärkeimpiä syitä, miksi se ylipäätään kehitettiin. Viime aikoina valtiot ovat alkaneet kuitenkin tiukentamaan otettaan kryptoista. Niitä yritetään säädä enemmän sääntelyn piiriin esimerkiksi EU:n ja muiden suurten instituutioiden toimesta.

Koska bitcoinien vaihtaminen perustuu anonymiteetille, valtiot haluavat puuttua sen toimintaan. Bitcoinien siirtäminen lompakosta toiseen on mahdollista ilman, että osapuolten henkilöllisyyttä voidaan todentaa. Tämä taas mahdollistaa kryptojen käyttämisen esimerkiksi rahanpesuun tai terrorismin rahoittamiseen. Sinänsä on siis ymmärrettävää, että bitcoineja halutaan myös säädellä jollakin tapaa.

Toisaalta sääntelyä on kritisoitu siitä, että siinä puututaan liikaa yksityisyydensuojaan. Kauppapaikoilta on alettu vaatimaan jokaisen käyttäjän tunnistautumista siten, että kaikkien oikeat henkilöllisyydet tunnetaan. Tilanne on kuitenkin avoin vielä ja tulevaisuudessa se saattaa muuttua paljon.

Yhteenvetoa

Olemme käsitelleet paljon erilaisia asioita liittyen siihen, millaista on bitcoin ostaminen ja sijoittaminen. Kun mietit näitä operaatioita, sinun on hyvä tutustua tarkemmin bitcoiniin kryptovaluuttana sekä sen teknisiin ominaisuuksiin. Voit käydä myös lävitse tarkasti sen kurssin kehitystä sekä nopeita muutoksia ja varsinkin sitä, mistä ne johtuvat. Markkinoiden tarkka seuraaminen ei myöskään ole huono idea ja mitä paremmin tiedät valuutan taustat ja sen kehitysnäkymät, sitä helpompaa myös sijoittaminen siihen on.

Mainitsematta on vielä jäänyt se, että myös verottaja on kiinnostunut virtuaalivaluutoista. Sitä ei kiinnosta niinkään bitcoin ostaminen vaan se tilanne, kun käytät tai myyt niitä. Mikäli kaupankäyntialusta ei pidä kirjaa ostojen tarkoista arvoista, sinun pitää kirjata ostohetken arvot muuten ylös. Se on arvo, josta myös verottaja on kiinnostunut myynnin yhteydessä. Bitcoineissa on myös verotuksen osalta vähennyskelpoisia eriä, joten verottajan informaatioon kannattaa tutustua tarkemmin.

Usein kysytyt kysymykset

Bitcoineja voi ostaa tunnetun kaupankäyntialustan kautta, jolloin osto on turvallisempaa. Siellä voit myös säilyttää kolikkojasi jonkin aikaa. Toinen mahdollisuus on ostaa niitä bittimaatilta, mutta silloin sinulla on oltava bitcoin-lompakko.

Bitcoinien käyttö ja niin sanottu bitcoin-talous on vielä suhteellisen pieni. Se kehittyy vähitellen, joten on odotettavissa vakaantumista talouden kasvaessa ja markkinoiden kasvaessa.

Bitcoinin ostaminen osuu aina tiettyyn hetkeen ja siksi lopullinen kurssi voi muuttaa suuntaa vielä tilauksen tekemisen ja käsittelyhetken välillä. Käsittelyhetki kertoo lopullisen summan.

Jos bitcoineja on vielä varsin vähän, niitä voi säilyttää kaupankäyntialustalla. Mutta jos niitä on enemmän, niin silloin kannattaa valita toiminnoiltaan itselle parhaiten sopiva bitcoin lompakko. Vaihtoehtoja on paljon ja niihin kannattaa tutustua.